Osana kumppanuussopimusta osapuolet ovat solmineet 60 000 Sigfox-liittymän sopimuksen käytettäväksi Integralin kokonaisvaltaisissa IoT-palvelutoimituksissa Suomessa.
Integral on pilotoinut Sigfox-teknologiaa noin vuoden ajan lukuisissa asiakasprojekteissa. Projektit laajenevat parhaillaan kaupalliseen vaiheeseen ja toteutusten volyymit kasvavat. Liittymätilauksen lisäksi yhtiöt tiivistävät yhteistyötään IoT-laitteiden ja –palveluiden tuotekehityksessä.
Connected Finland avasi verkkonsa kaupalliseen käyttöön vuosi sitten ja verkko kattaa nyt noin 85% suomalaisista. Teknologia on kehitetty puhtaasti esineiden internetin tarpeisiin sensorityyppiseen datansiirtoon, ja erittäin suurille laitemäärille. Esimerkkeinä nopeimmin kasvavista käytännön toteutuksista voidaan mainita rakennusten lämpötilojen ja –kosteuksien, hiilidioksidipitoisuuksien ja haitallisten kaasujen mittarointi tai vaikkapa rakennuskoneiden ja konttien reaaliaikainen paikannus.
Ranskasta lähtöisin oleva Sigfox-ekosysteemi on levinnyt jo 36 maahan ja on maailman ainoa globaali yhtenäinen IoT-ekosysteemi. Teknologia mahdollistaa alhaiset IoT-toteutusten elinkaarikustannukset erityisesti edullisten päätelaitteiden ja liittymien sekä laitteiden pitkän paristonkeston ansiosta – laitteiden paristot kestävät tyypillisesti useita vuosia.
”Pilottitoteutusten myötä olemme tunnistaneet merkittävää kysyntää valmiille tuotteistetulle palvelukokokonaisuudelle, joka mahdollistaa asiakkaalle nopean käyttöönoton ja sensoroitavien tietojen hyödyntämisen. Connected Finlandin kanssa olemme kyenneet ketterästi tuotteistamaan kysyntäämme vastaavat asiakaslähtöiset palvelut. Nyt solmitulla liittymäsopimuksella vastaamme asiakastoimituksiemme kasvavaan volyymiin.”, toteaa Integralin Risto Reinikka.
”Olemme ilahtuneita todistaessamme teknologiamme läpilyöntiä Suomessa ja muuallakin Sigfox-ekosysteemin maissa. Pitkään ennustetun IoT:n rajun kasvun aika tuntuu olevan nyt aiempaa konkreettisemmin käsillä. Nyt solmittu sopimus on hyvä osoitus siitä.”, jatkaa Connected Finlandin Marko Vanninen.
Lisätietoja:
Connected Finland Oy, Marko Vanninen, 045 6700222, marko.vanninen@connectedfinland.fi
Integral Oy, Risto Reinikka, 050 5982837, risto.reinikka@integral.fi
Connected Finland operoi maanlaajuisia Sigfox-verkkoja Suomessa ja Virossa. Lisäksi se suunnittelee ja valmistaa Sigfox-päätelaitteita, toteuttaa asiakasprojekteja ja tuottaa IoT-palveluja. Yhtiö on perustettu 2015 ja sillä on toimipisteet Espoossa ja Tallinnassa Virossa. www.connectedfinland.fi
Integral on ICT-alan suunnannäyttäjä. Yhdistämme teknologian tuoreimmat mahdollisuudet, rohkeat teot sekä pitkän käytännön asiantuntemuksemme asiakkaidemme hyödyksi. https://www.integral.fi/
Sigfox on maailmanlaajuinen esineiden internetiin kehitetty verkkoteknologia ja ekosysteemi. Ensimmäiset Sigfox-verkot avattiin käyttöön 2012 ja ekosysteemi toimii jo 36 maassa. www.sigfox.com