Leanheat on perustettu vuonna 2011 ja on erikoistunut kiinteistöjen energiansäästöön ja perusmaksujen optimointiin IoT:n ja tekoälyn avulla. Täysin automaattinen ja itseoppiva järjestelmä optimoi reaaliaikaisesti sekä yksittäisiä rakennuksia että kokonaisia rakennusryhmiä. Samanaikaisesti järjestelmä auttaa kaukolämpöyhtiöitä käyttämään energiaa tehokkaammin ja pienentämään hiilijalanjälkeään, esimerkiksi kysyntäjouston avulla. Yhtiön järjestelmä on asennettu vuoden 2017 lopulla jo yli 25 000 asuntoon.
Leanheatin järjestelmä oppii asuntoihin asennettavien sensoreiden lähettämistä tiedoista rakennusten termodynamiikan ja säätää lämmitystä optimaalisesti. Kiinteistöjen sisäilman mittaukseen Leanheat käyttää lämmityskaudella 2017-2018 uutena laitteistovaihtoehtona Connected Finlandin AirWits lämpö-/kosteusmittaria sekä Sigfox-liittymiä. Leanheatille tärkeää on erityisesti laitteiden ja tietoliikenneyhteyksien aiempaa alhaisempi kustannustaso sekä asennuksen helppous. Plussana kansainvälistyvälle Leanheatille on mahdollisuus käyttää samoja laitteita ja Sigfox-liittymiä myös muissa maissa.
”Teimme keväällä 2017 kattavan anturiverkkokilpailutuksen, jossa Connected Finlandin tarjoamat Sigfox-pohjaiset anturit- ja liittymät nousivat mielenkiintoiseksi uudeksi laitteistovaihtoehdoksi. Meidän ja asiakkaidemme odotukset tulevalle lämmityskaudelle laitteiden suorituskyvystä ovat korkealla.”, toteaa Leanheatin toimitusjohtaja Jukka Aho.
”Kehitimme Connected Airwits-tuotteen vastaamaan selkeään kysyntään. Lämpötilan ja ilman suhteellisen kosteuden mittaaminen on hyvin universaali tarve ja Leanheatin tarjoama ratkaisu on oiva esimerkki ajantasaisen ja tarkan olosuhdedatan merkityksestä meille kaikille tärkeissä ympäristötalkoissa.”, lisää Marko Vanninen Connected Finlandista.