Sisäilmayhdistys julkaisi juuri ensimmäisen Hyvä sisäilma -suosituksensa, joka herätti paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa. Usea keskustelija ilmaisi huolensa etenkin suosituksessa esitetystä ohjeesta, jossa ilmanvaihtoa kehotetaan käyttämään rakennusten käyttöaikojen mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että rakennusten ilmanvaihto ei ole päällä niiden ollessa tyhjillään, esimerkiksi yöaikana.
Hyvä sisäilma -suositus pureutui julkisten palvelurakennusten, eli esimerkiksi päiväkotien, koulujen, nuorisotilojen ja kirjastojen, ilmanvaihdon käyttöön. Ohjeessa todetaan myös, etteivät ne koske rakennuksia, joiden käyttö on jatkuvaa. Jatkuvan käytön rakennuksia ovat muun muassa sairaalat ja erilaiset palvelutalot. Ohjeen mukaan julkisten palvelurakennusten käyttöajan ulkopuolella ilmanvaihtokoneen tulisi toimia 1-2 tuntia käytön loppumisen jälkeen ja ennen käytön alkua.
Suosituksessa huomioitiin myös, että ilmanvaihdon käytössä tulee aina varmistaa myös järjestelmän puhtaus, sekä se, että se toimii oikein ja suunnitelmien mukaan. Myös ilmanvaihdon hallitut paineolosuhteet huomioidaan suosituksessa. Connected Finland kirjoitti viime syksynä koulurakennusten paine-eroista ja ilmavuotoreiteistä, joita olisi mahdollista tarkkailla paine-eroja mittaavalla laitteella.
Julkisten palvelurakennusten ilmanvaihdon käytön yleisohjeen perustelumuistiossa kuvattiinkin hyvin, kuinka ilmanvaihdon sammuttaminen käytön ulkopuoliseksi ajaksi voi parhaimmillaan säästää 42 % rakennusten kaukolämpöenergian kulutusta. Säästöt energiassa eivät kuitenkaan ole yhtä tärkeitä, kuin rakennusten päivittäisten käyttäjien hyvinvointi – ja juuri tähän sosiaalisen median keskusteluissa esiintynyt huoli kohdistui.
Me Connected Finlandilla ymmärrämme tämän huolen paremmin kuin hyvin ja siksi olemmekin kehittäneet useita ratkaisuja juuri sisäilman mittaamiseen, sillä missiomme on kiinnittää huomio sisäilman laatuun sen mittaamisen kautta. Ratkaisuidemme avulla on helppoa todentaa ilmanvaihdon toimimattomuus, rakennusten paine-erot, ilman liiallinen kosteus tai liiallinen kuivuus, ilman tunkkaisuus, ärsyttävät hajut ja hengitysoireita aiheuttavat pienhiukkaset. Viitearvojen ja pitkäaikaisen mittauksen avulla nämä ongelmat on mahdollista todentaa – ja sitä kautta myös puuttua niihin.
Nyt esittelyssä onkin ensimmäistä kertaa kaikki Connected Finlandin tarjoamat sisäilmastoratkaisut:
Connected AirWits on lämpötila- ja ilmankosteus mittari sisätilakäyttöön.
Connected AirWits CO2 mittaa puolestaan sisäilman hiilidioksidipitoisuutta, lämpötilaa ja suhteellista kosteutta.
Conected AirWits PM on pienhiukkas-, lämpötila- ja ilmankosteusmittari sisätilakäyttöön. Se mittaa 2,5pm ja 10pm kokoisia partikkeleita sisäilmasta.
Connected AirWits TVOC on haihtuvien orgaanisten yhdisteiden, lämpötila- ja ilmankosteusmittari sisätilakäyttöön.
Connected PressGuard on suunniteltu mittaamaan eroja ilmanpaineessa ja se sopii mainiosti rakennusten sisä- ja ulkopaineiden sekä niiden eron mittaamiseen.
Kiinnostuitko? Meihin voi ottaa yhteyttä joko soittamalla +358 10 3115800 tai sähköpostilla support@connectedfinland.fi.