Vuosi 2018 oli myös Sigfoxille ennen kaikkea kasvun vuosi ja yritys on nostanut itsensä yhdeksi keskeisimmistä piendatayhteyden tarjoajista. Yhtiön verkko laajentui 60 maahan ja se kattaa nyt koko Euroopan ja miljardi ihmistä maailmanlaajuisesti. Mutta mitä yhtiö tavoittelee tulevaisuudessa?
”Sigfoxin verkon uniikki ja globaali kattavuus ja suuri määrä siihen liitettyjä laitteita alleviivaavat yrityksen suorituskykyä ja relevanssia. Maailman isoimmat yritykset ovat ottaneet Sigfox-teknologian osaksi liiketoimintaansa, mikä kertoo arvolupauksemme maailmanlaajuisesta kiinnostavuudesta. Tällä hetkellä mm. tavaravirtojen seuranta mantereiden ja maiden välillä edulliseen hintaan ei ole enää haave, vaan täyttä totta. Vain 0G verkko* voi yltää tälläiseen suoritukseen. Näistä saavutuksista huolimatta tavoitteemme on korkeammalla”, kertoo Ludovic Le Moan, yksi Sigfoxin perustajista ja sen nykyinen toimitusjohtaja.
Sigfoxin liiketoiminta on kasvanut menestyksekkäästi merkittävien uusien asiakkuuksien ja kauppojen johdosta:: viime vuonna verkkoon kytkettyjä laitteita oli 6,2 miljoonaa. Vuonna 2018 Sigfox teki suuria sopimuksia alojensa johtavien yritysten kanssa. Näitä yrityksiä olivat muun muassa Dachser, Getrack, Michelin, NEC, Netstar, PSA/IBM ja Total. Lisäksi Sigfoxilla on tärkeä asema varaverkkopalveluiden toimittamisessa. Lisäksi 0G teknologia valittiin ja liitettiin osaksi innovatiivista FreeBox Deltaa.
Sigfox on myös luotettava vaihtoehto kotien ja yritysten erilaisten turvalaitteiden viestintäyhteyksille. Viimeisen 5 vuoden aikana Sigfox-verkkoon on liitetty 2,8 miljoonaa Securitaksen hälytinlaitteistoa. Sigfox-teknologia on otettu käyttöön jo yli 200 yliopiston ja kumppaneiden keskuudessa ja lisäksi yli 1 200 startupia kehittävät tulevaisuutta Sigfoxin yksinkertaisen teknologian avulla.
Osana Sigfoxin kunnianhimoista 5-vuotisstrategiaa yritys pyrkii yhdistämään yli miljardi laitetta globaaliin 0G-verkkoon ennen vuotta 2024. Kunnianhimoisen tavoitteensa vuoksi Sigfox-verkkojen kattavuus tulee laajenemaan 0G:n kannalta strategisiin maihin, kuten Intiaan, Venäjälle ja Kiinaan. Lisäksi yritys testaa yhteistyössä Eutelsatin kanssa ensimmäistä satelliittiaan vuoden 2019 jälkimmäisellä puoliskolla. Tämän yhteistyön päätavoitteena on kattaa koko planeetta yksinkertaisella ja korkean kapasiteetin maa- ja satelliittiverkkojen yhdistelmällä. Sigfox-ekosysteemi ja yrityksen asiakkaat pystyvät ottamaan satelliittiyhteyden käyttöön myös jo olemassaoleviin laitteisiinsa.
*0G-verkko tarkoittaa Sigfoxin LPWAN -verkkoa.
Would you like to read this in English? Click here.